Orientaatio
Tänään kävimme orientaatiopäivässä läpi kurssisisällön ja sen tavoitteet. Olen hieman jännittynyt oman osaamiseni ja oivallusteni jakamisesta, olen kuitenkin aika vaatimaton yleensä, enkä oikein osaa tai tykkää tuoda itseäni esille. Minulle sopiikin siksi tämmöinen vapaampi kirjoittelu ja päätin, että reflektoin sillä tavalla.
Kurssitehtävä tuntuu haasteelliselta. Oman pedagogisen haasteen ja vahvuuden tunnistaminen vielä tapahtuu, mutta niiden nimeäminen ja ääneen sanoittaminen tuntuu kummalliselta pitkästä aikaa. Nyt pitää orientoitua!
Kurssin aikana tulisi kirjoittaa pedagoginen kehittämistehtävä kuvaamaan harrastustoiminnan haastetta, jonka ratkaisuun voi hyödyntää kurssin aikana syntynyttä pedagogista osaamista. Mietin pitkään sitä, millaiseen tilanteeseen haluan lähteä tehtävässä pureutumaan. On paljon sellaisia haasteita, jotka mieltäni ovat viime vuosina kaihertaneet, mutta ne ovat usein olleet hankalia kohtaamisia yksilöiden kanssa. En kuitenkaan tahdo lähteä käsittelemään yksilöitä edes anonyymisti tehtävässä.
Olen miettinyt, toisinko ehkä esille jokasyksyisen ryhmäytyksen tärkeyttä. Kohtaan vuosittain useamman alkavan ryhmän ja siihen kohtaa osuu aina paljon monenlaista pöhinää, jolla on niin lyhyt, kuin kauaskantoisia seuraamuksia. Ihanasti tätä sivuttiin myös orientaatiopäivän sisällössä, että ilman välittömiä harrastamisen hyötyjä, ei tulla myöskään saavuttamaan mitään harrastusoiminnan pitkäaikaistavoitteita.
Vertaismentorointi
Tästä olin hieman kauhuissani. Niin innoissani kun olinkin siitä, että saamme kuulla vertaiskeskustelua, tuntuu kuitenkin hassulta, että omaa osaamista täytyy myös jakaa muille. Ja minä olen vain tämmöinen höveli hupsuttelija!
Onnekseni break-roomiini sattui ihmeen kaupalla henkilö, jolla olikin sama koulutustausta kuin minulla, joten helpotuin väkisinkin. Jotenkin aina omaa osaamistaan tulee jotenkin vähäteltyä ja olin hieman kauhuissani ajatuksesta, että täytyisi mentoroida jonkun sellaisen yksilön kanssa, joka on esimerkiksi kouluttautunut hurjasti paljon jo pidemmälle kuin minä itse, tai omaisi jo vuosikymmenten kokemuksen alalta. Kärsin hieman herkästi huijarisyndroomasta. En tiedä lainkaan oliko meitä valikoitu ryhmiin sattumaa suuremmin perustein, mutta minulle tämä oli lopulta hyvä yllätys.
Keskustelu
Opintoihimme kuuluu avoin verkkokeskustelu toisten kurssilaisten kanssa, hieman vielä pureskelen, että linkkaisinko blogini sinne. Keskustelun tuolla alustalla toivotaan kuitenkin pysyvän lyhyenä ja ytimekkäänä, enkä ole varma mille suunnalle keskustelut lähtevät. ajattelin, että voisin kuitenkin suhtautua tähänkin hieman rennommin. Hassu mielikuva oli aikaisemmin vallannut minut, että keskusteluissa muut näyttävät osaamistaan, enkä välttämättä osaa puhua niin viisaasti kuin muut. Mutta jos jokaisen kurssilaisen oletetaan käynnistävän keskusteluja ja jokaisen tulee niihin osallistua, on varmasti mukana myös niitä, joihin minulla on jonkinlaista näkemystä.
Luennoista
Edelleen olen todella innoissan luonnoista joita meillä on edessämme. Ensimmäisenä meille puhuu lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen, jonka kannanottoja olen seurannut pitkään eri kanavissa. Hänellä on todella karismaattinen tapa tuoda esille jämäkästi, mutta lapsilähtöisesti esille nuoruuden kipukohtia, mutta hän mielestäni suhtautuu ihanan järkevästi ja suvaitsevasti vanhemmuuteen, eikä hän tarjoa liialti filosofisia vippaskonsteja jalustoilla, vaan pitää vanhemmuuden jalat tukevasti maassa.
Myös psykoterapeutti Ben Furmanin luentoa odotan paljon. Olen lueskellut Muksuoppia muutamaan kertaan niin opintojen, kuin vanhemmuuden myötä ja on kiinnostavaa päästä kuulemaan myös hänen ääntään. Uskon, ettei tässä kokonaisuudessa yksikään luento jätä kylmäksi ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsen osallistumaan niihin kaikkiin.
On hienoa, että meillä Suomessa on näin laadukasta opetusta tarjolla!
Pientä jammailua tehden siirryn päivän muiden töiden pariin.
Ihanaa tiistaita toivottelee Harrastelija!