Kun koronapandemia iski
Työskentelin osa-aikaisesti harrastusten parissa, minulla oli kouluikäinen lapsi ja kaksi nuorempaa, onneksi olin yhä osittain hoitovapaalla, joten kotiin jääminen ei tuntunut luonnottomalta. Lasten kanssa yhteinen aika lähensi koko sisaruskatrasta. Oli ihanaa, kun kenenkään ei tarvinnut lähteä minnekään aamuisin, vaan leikki rakentui yhdessä. Etäkoulusta tuli paljon esimerkiksi enkku-videoita, joita sitten koko katras hoilasi yhdessä.
Töitä ei tietenkään juurikaan ollut. Osittain joidenkin hommien hoitaminen korjaantui digiloikalla, mutta ei se ollut samanlaista. Juuri omia vahvuuksiani, vuorovaikutusta ja läsnäoloa en voinut saada välitettyä videoihin.
Oli pelottavaa
Taloudellinen epävarmuus ei tietysti sovi kenenkään hermoille pitkäksi aikaa. Onneksi oma perheemme selvisi ajasta ilman radikaalia tulojen muutosta, mutta näin läheltä, miten monille muille kävi huonommin. Oli raastavaa elää alituisessa liikkeessä, milloin leipä viedään suusta ja milloin liikuntatilat ja harrastukset taas suljetaan. Y-tunnukseni muste ei ollut edes kuivahtanut, kun tajusin, ettei tapahtuma- ja vapaa-ajan ohjaus nyt hetkeen tule kannattamaan. Olin jonkin aikaa täysin työttömänä, mutta koitin käyttää aikaa itseni kehittämiseen ja nautin suuresti ajastamme perheen kesken. Tiesin, että meille asiat ovat niin paljon paremmin, kuin monessa muussa perheessä. Toki sitkeästi itse olen koittanut parhaani mukaan toitottaa ihmisten oikeutta liikuntaan ja harrastuksiin ja niiden merkitystä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.
Koronavuosien nuoret
Kaikista isoimmin tuntui, että aalto iski yläkouluikäisiin ja toisen asteen opiskelijoihin, jotka ovat muutenkin herkässä iässä tipahtaa harrastuksista. Heille tarjottiin alituiseen etäkoulua ja kaikki yli 12-vuotiaille suunnattu suljettiin. Juuri nuoret kaipaavat kipeästi ryhmään kuulmista kodin ulkopuolella. Moniko rippikoulukokemus, wanhat, abit, penkkarit, discot ja päättäjäiset jäivät väliin? Saati sitten opintomessut ja kuntosalireissut? Aikuisuuden kynnyksellä on tärkeää pysyä mukana yhteiskunnassa, koska jokainen meistä tietää, että osattomuus ja yhteiskunnan rattaista putoaminen tulee kalliiksi niin yksilölle, kuin yhteiskunnalle.
Opettajien on mahdotonta seurata realistisesti oppilaiden kehitystä, jos he eivät koskaan tapaa heitä. Myöskin käsitys oppilaan voimavaroista ja vahvuuksista jää kartoittumatta ja on mahdotonta arvioida tuntiaktiivisuutta, jos oppijat ovat vain ikoneita näytöllä. Tämän sulun aiheuttamat vaurioit voivat näkyä vasta vuosien päästä.
Miten itse tein?
Olen tottunut työllistämään itseäni luovasti. Pursuan ideoita ja tykkään kohdata uusia haasteita. Mietin kovasti korona-aikaan, miten varmistaisin itselleni jatkumoa työlle samalla varmistaen sen, että nuorilla pysyy oikeus harrastaa. Perusteet sille, mikä milloinkin oli kiellettyä muuttuivat tiuhaan ja niissä oli jatkuvasti oltava hereillä.
Itse päätin siirtää toimintaa ulos ja lähdin tekemään luonto- ja elämystoiminnan ryhmiä, joille en löytänyt minkään sortin sulkuperusteita. Onnekseni kaupungissamme oli juuri käynnistynyt hanke maksuttoman harrastustoiminnan sisällyttämisestä koulupäiviin ja tuikkasin jalkani sinne rakoon. Ja voin kyllä sanoa, että päätös oli mitä mainioin.
Hankkeen myötä kurkistelin hieman muiden harrastusten kulisseihin ja löysin mukavia verkostointikumppanuuksia. Oli vapauttavaa työskennellä omalla mukavuusalueella vaihtelevissa olosuhteissa uusien motivoituneiden ryhmien kanssa tietäen, että just tämä on se mun juttu. Vaikka toistaiseksi olen hankkeesta jättäytynyt, pidän todella arvokkaana matalan kynnyksen harrastusten säilyttämistä ja lisäämistä. Munien hajauttaminen useisiin koreihin toi minulle paljon liikkumatilaa henkisesti ja taloudellisesti, enkä tiedä, miten ne yksilöt, jotka elivät elinkeinosulussa ja lomautusuhan alla eivät romuttuneet. Nostan hattua jokaiselle.
Työkentällä
Tuntuu todella kaukaiselta jo onneksi nuo hetket siitä, kun maskit ja käsidesit vyöryivät harrastustiloihin. Oli erikoista seurata millaisia reaktioita itsessä ja muissa ihmisissä heräsi uusien toimintamallien edessä. Onneksi hieman aikaisemmin olin juuri vihdoinkin lukenut Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni ja sen jatkoteokset ja suuri globaali kriisi oli mitä mainioin tuomaan esille meissä ihmisissä meidän vahvoja pohjaluonteitamme esille. Itselleni oli hyvä henkireikä havainnoida ihmisten reaktioita pohdiskellen, mikä tunne heissä herättää heidän reaktionsa. Helpompi oli ajatella, että ”hän on vihreä, hän on punainen”, ja kohdata ihmisiä heidän temperamenttinsä kautta ja se helpotti tunnetta siitä, että kaikki kritiikki kohdistuu suoraan minuun.
Itselläni oli nimittäin ensi kertaa tunne, että pystyn vaikuttamaan toimintamalleihini arkityössä yllättävän vähän. Jatkuvan tarkkailun ja ulkopuolisten suositusten ja määräysten välissä poukkoilu oli raskasta. Huomasin jopa hetkittäin, että fokus toiminnasta meinasi rakoilla. Mietin jopa alan vaihtoa, koska tunnistin itsessäni paljon uupumisen merkkejä.
Maski aiheutti äänen riittämättömyyttä, päänsärkyä, poissaoloja ja vaikeutti yllättävän paljon viestintää lasten kanssa. Tajusin jälleen uudelleen, miten suuri vaikutus ohjaamiseen kasvojen ilmeillä ja eleillä on toimintaan. Ilmeiden puuttuessa, jää vain sanat, jotka ovat joidenkin tutkimusten perusteella vain 7% viestinnästämme. Sillä en mitenkään voi antaa työhöni sitä 100%.
Tänä syksynä
Uskon, että sulku-uhat ovat vain paha muisto. Nautin etäopiskelusta suuresti. En tiedä lähtisinkö näin matalalla kynnyksellä tunnustelemaan koulutusmahdollisuuksia, jos etäopiskelu ei olisi muuttunut näin normaaliksi. On ihanaa, ettei tarvitse väkisin vääntäytyä paikalle kaikkiin kokouksiin fyysisesti, koska työn ulkopuolella olen melkoinen introvertti. Se välillä kummastuttaa itseänikin, miten kaukana työminäni on ammattiminääni, mutta se myös tuo helpotuksen arjen ja työn erottamiseen.
Olen poistanut myös työsähköpostit puhelimetani ja rajaan viikosta vain tietyt ajat niiden katseluun. Tietynlainen ”etä-ähky” on saanut minut heräämään yhä enemmän omien rajojeni kunnioittamiseen. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen en ole mukana vapaaehtoistyössä syksyn aikana. Se on ollut iso osa minua eri muodoissa, mutta tänä syksynä aion pysähtyä enemmän. Olen jo istunut sohvalla monena iltana!
Edelleen aion pitää huolta kehostani liikunnan, levon ja ravinnon suhteen ja tankkaan vitamiineja. Keskityn hyvään energiaan ja pyrin tänä syksynä olemaan uteliaampi. Olen suunnitellut, että saatan flunssakautena palata maskin käyttöön jos se tuntuu minusta oikealta. Olen tyytyväinen siihen, että ihmisten oma valinta on nyt korostuneempi, eikä pakkoa tule ulkopuolelta. Samaa aikaa on myös yhä hyväksytympää halu pysytellä terveenä.
Olen kovasti miettinyt miten herkästi tänä vuonna käännytän lapsia harrastuksista ovella. Jo nyt huomaa, että ”normaaliin” on palattu ja miedosti räkäiset lapset ovat palanneet toimintaan. Liekö tämä lasten edun mukaista? Tuskin.
Opintojen fokus on tuonut minulle jo ennen alkuaan paljon lisää itsevarmuutta ja orientaatiopäivä lisäsi sitä paljon. Uskon, että tästä tulee hyvä syksy.
Happihyppelemään lähtee tämä Harrastelija!