Alustus
Painelin ennen opintojakson alkua kirjastoon haaliakseni kasaan mahdollisimman suuren määrän kurssikirjallisuutta. Tämä kyseinen teos on minulle jo jonkin verran tuttu. Vahvuusvaris on seikkaillut lasten luokissa useaan otteeseen. Mielestäni positiivisen sosiaalisen vahvistamisen roolia on yhteiskunnassamme väheksytty turhan pitkään. On tarpeetonta pitää yllä juron suomalaisen viittaa, vaan voimme huoletta alkaa huomaamaan enemmän hyvää ympärillämme! Painotan jälleen, että kirjoitteluni on päiväkirjamaista, avointa omaa pohdintaani, eikä se suoranaisesti sisällä teoksen kirjoittajien näkemystä. Mutta mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen teosta lämpimästi. Aiheeseen pääset tutustamaan näillä nettisivuilla: https://positive.fi/huomaa-hyvaa-tuotteet/huomaa-hyvaa-kirjat-ja-kortit/
Alta lähtee oma mind-flowni. Kiva kun tulit lukemaan sen.
Hyvän huomaaminen
Olen alkanut harjoittaa hyvän huomaamista konkreettisesti arjessani jonkin aikaa sitten. Olen todennut, että kun päähäni tulee kaunis ajatus toisesta ihmisestä, annan sen aina päästä ilmoille. Mitäpä niitä pidättelemään! Kun näen bussipysäkillä olevalla tuntemattomalla kanssaodottelijalla kivan sateenvarjon, ei maksa kerrassaan yhtikäs mitään sanoa, että sulla on tosi kaunis sateenvarjo. Alkuun ehkä hämmentyneitä katseita tuli enemmänkin, mutta nykyään nämä reaktiot ovat vähentyneet. Saan usein hymyjä, mutta luulen, että jotain ratkaisevaa on tapahtunut myös omalle olemukselleni. Nimittäin, MINÄ olen alkanut saada myös näitä kommentteja. Vai huomaanko ne vain ensikertaa uudella tavalla? Aivan yllättäen ihmiset jäävät rupattelemaan kanssani kaupungilla ja lenkkipoluilla. Olen saanut paljon kiitosta hyvin käyttäytyvistä lapsistani, on kyselty sienikorini sisällöstä ja jaettu spontaaneja piirakkavinkkejä. Ulkonäköäni on kehuttu, ja olen osannut ottaa kehun vastaan. Tämä on tuonut minulle kuplivaa hyvää oloa ja askel on ollut kevyt.
Kirjassakin aika pian tuodaan esille se, että positiivinen psykologia on oikeastaan suurelti elämänfilosofia. Virittämällä aivot oikealle positiivisuuden taajuudelle, alkaa harjoitus tuottaa hedelmää ja luo yhteiskunnastamme mukavampaa paikkaa elää. Onnellisuus tavoitteena ja käsitteenä on kovin määrittelemätön ja laaja kokonaisuus, jota täytyy pilkkoa pienempii palasiin, jotta voimme lähteä tähtäämään sitä kohti. Onnellisuuden mittarit ovat aika hankalia. On helppo alkaa luettelemaan saavutuksia ja statussymboleita, perhettä ja harrastuksia, mutta mitä onnellisuus todella on? Yhteenkuuluvuutta, oivalluksia, rakkautta? Ehkä hyvää elämää, jolloin voimme elää tyytyväisinä itseemme ja elämäämme, joka sopii omille arvoillemme.
Luonnekasvatus
Olen iloinen siitä, että luonteen harjoittamista käsitellään yhä enemmän harjoitettavissa olevana taitona, kuin pelkkänä ominaisuutena ihmisessä. On aina mukavaa, että tarkastellaan laatikon ulkopuolelta sitä, miten tunteet, tempperamentti ja opitut tavat vaikuttavat siihen miten käsittelemme asioita ympärillämme.
Vaikka kirjassa oli paljon jo ennestään minulle tuttuja elementtejä, olin positiivisesti yllättynyt siitä, että sain sen avulla jälleen oivaltaa uutta. Kirjassa käsiteltiin esimerkiksi kasvun- ja muuttumattomuuden asenteita rinnakkain ja sain niistä hyvää perspektiiviä siihen, miksi on joskus niin hankalaa päästä yhteisee nuottiin joidenkin hankalien aiheiden kohdatessa, kun ihmisten ajatusmallit eroavat niin kovasti. Hyväkään toimintamalli ei ole kaikille ominainen tapa ratkoa asioita ja onhan se haastavaa lähteä tekemään joustoa ja kompromissia ratkaisukeskeisen ihmisen kanssa, jos on edelleen yhä kiinni tuossa konfliktin reaktiotunteessaan. Kasvun asenteen suhteen on hyvä muistaa edetä pikkuruisin askelein.
Pidän siitä
Koska kirja on hirmu helposti luettava. Hetkittäin kirja tuntuu todella siltä, että keskustelet toisen ihmisen kanssa, esimerkkikuvausiin on helppo samaistua, vaikkeivat ne suoraan kosketa omaa työtilannetta. Koulumaailmaan painottuessaan tilanteisiin on helppo samaistua, koska kouluhistoriaa on meillä kaikilla. Kirjassa on sopivassa suhteessa taulukoita ja sen lisäharjoitukset ovat mielenkiintoisia.
Ainoa mikä jätti tunteen hieman vaisuksi, oli kirjan loppupuolen haastattelutehtävä, mutta sen takana on itselleni tärkeä huomio, jonka tein jo kauan sitten. Itse en ole kokenut saaneeni nuorena kannustavaa opetusta tarpeeksi. Olen ollut aika vetäytyvä luonne ja edelleenkin touhukas työminäni eroaa aika paljon siitä, miltä sisäinen maailmani näyttää. Kuitenkin maailma oli kovin erilainen edellisten lamavuosien jälkeen, ja koulu- ja kasvatus kieli sitä aikaa. Koin usein olevani vääränlainen, joukkoon kuulumaton tai huonompi, koska vahvuuteni kanavoituivat jotenkin väärin. Olen aika herkkä luovuuteni suhteen ja arviointi on tuntunut enemmän arvostelulta. Vahvuuksien sijaan on painotettu haasteita ja kehityskohtia. Tämä toki vie eteenpäin jossain määrin, mutta kehityskohteiden tarjoaminen ulkoa päin on jollain tapaa kuitenkin aina ollut ristiriidassa sisäisen motivaation synnyttämiseen. Tässä saattaa olla vielä peruja siltä, että tuohon aikaan ei ehkä omien vahvuuksien tunnistamista pidetty mielenterveyttä edistävänä tekona, vaan kerskailuna, joka ei suomalaiseen kulttuuriin istu. Kirjan ensimmäisen osan loppu vahvisti näitä omia kokemuksiani siitä, että koulunäkökulmasta vahvuudet eivät ole oleellisesti kiinnostavia. Aika musertavaa.
Onneksi omien lasten kanssa on voinut toimia tavoilla, jotka korjaavat myös omia kiintymyssuhteiden haavoja ja siten olen saanut uudelleen kohdata sen pienen haavemaailmoissaan elelevän tyttösen ja olen voinut sanoa hänelle, että hei, haaveile vain, se on mieletön voimavara.
Päätin käyttää kirjan oppeja myös kurssitehtävään pedagogisen vahvuuden ja haasteen kartoittamiseen. Julkaisen asiasta lisää myöhemmin.
-Harrastelija-